Kultakeskus: Ulkoistettu IT-palvelu säästää aikaa ja hermoja

 

“Henkilökunnaltamme on tullut kehuja siitä, että sinne uskaltaa soittaa sellainenkin ihminen, joka ei välttämättä tunne olevansa mikään IT-maailman asiantuntija.”

- Hallintopäällikkö Otto Salminen, Kultakeskus Oy

Ammattitaitoista ja ihmisläheistä IT-palvelua

Kultakeskus on Pohjoismaiden ja Baltian johtava jalometallialan yritys. Kultakeskus on ulkoistanut IT-palvelunsa Praecomin vastuulle. Kun laitteet ja järjestelmät ovat kunnossa, Kultakeskus voi keskittyä omaan liiketoimintaansa.

– Olemme valmistaja, maahantuoja ja tukkukauppa. Valmistamme kultatuotteita Kohinoor-tuotemerkillä ja hopeatuotteita Kultakeskus Hopea -tuotemerkillä. Tuomme maahan myös kelloja. Yhtenä merkittävänä linjana ovat yritys- ja yhteisömyynnin tuotteet, jotka voivat olla esimerkiksi erilaisia kunniamerkkejä, mitaleita ja ansiomerkkejä, kertoo Kultakeskuksen toimitusjohtaja Janne Kartano.

– Sekä kulta- ja hopeatuotteet että kunniamerkit tehdään pitkälti käsityönä, Kartano jatkaa.

Laitteet ja tuki suoraan saman katon alta

Otto Salminen on ollut erityisen tyytyväinen Praecomin loppukäyttäjätukeen. Vaikka Kultakeskus on yli 100 vuotta vanha yritys, haluaa se silti olla ja pysyä tietotekniikan aallon harjalla. Tässä apuna toimii Praecom.

– Kaikki laitteet tulevat meille Praecomin kautta. Myös tarvittava tuki tulee heidän kauttaan. Heillä on erittäin hyvä Service Desk. Henkilökunnaltamme on tullut kehuja siitä, että sinne uskaltaa soittaa sellainenkin ihminen, joka ei välttämättä tunne olevansa mikään IT-maailman asiantuntija. He osaavat ottaa ystävällisesti vastaan ja auttaa ihan tavallistakin tallaajaa näissä IT-asioissa, kertoo Kultakeskuksen hallintopäällikkö Otto Salminen.

– Praecom tarjoaa meille myös ylläpito- ja serveripalveluita. He ovat vahvasti mukana myös tässä meidän verkkomaailmassamme. Palomuuripalvelut ja muut vastaavat palvelut on hankittu Praecomin kautta ja olemme olleet niihin erittäin tyytyväisiä, Salminen kiittelee.

Kultakeskukselle turvallisuus on luonnollisesti erittäin tärkeää, joten valvontakamerajärjestelmään on haluttu myös panostaa. Praecomin toimittamien videolaitteiden ja Service Deskin ansiosta tilojen valvonta sujuu vaivattomasti ja luotettavasti.

Palveluiden tuottaminen nopeutuu

Yhteistyön ansiosta Kultakeskus voi luottaa siihen, että järjestelmät ja käytettävät laitteet ovat toimivia ja nykyaikaisia. Kun asiantuntija on vastuussa IT-palveluista, Kultakeskus voi keskittyä siihen missä Kultakeskus on asiantuntija.

– Kyllähän se näkyy vahvasti myös meidän asiakkaillemme, kun järjestelmät ja laitteet ovat kunnossa. Pystymme sitä kautta tarjoamaan asiakkaillemme palveluita nopeammin, helpommin ja fiksummin, Salminen kiteyttää.

 

Tärkeimmät hyödyt

  • Kokonaisvaltainen kumppanuus IT-palveluihin

  • Valvontakamerajärjestelmä huolehtii turvallisuudesta

  • Service Deskiin on matala yhteydenottokynnys, mikä vähentää hukattua aikaa ongelmatilanteessa

 
 

Suomen Kultaseppien liitto päätti vuonna 1918 turvata kotimaisten jalometallituotteiden saannin perustamalla oman tehtaan Hämeenlinnaan. Näin sai alkunsa Suomen Kultaseppien Keskus Osakeyhtiö, jonka nimeksi vakiintui pian Kultakeskus Oy. Nykypäivänä olemme Pohjoismaiden ja Baltian johtava jalometallialan yritys. Päätoimipaikkamme on edelleen Hämeenlinnassa.

 
Edellinen
Edellinen

Aalto Hyvinvointikeskus: Käyttäjäkeskeiset ICT-ratkaisut uudiskohteeseen

Seuraava
Seuraava

Ruskon Betoni: Lentokilometrejä säästyy