Tatun teesit markkinan valloitukseen

” Haluan kertoa kaikille nykyisille asiakkaillemme ja tuleville asiakkaillemme, että me täällä olemme Praecomissa vahvasti sitoutuneet viiteen avainasiaan, jotka toisaalta vahvistavat entisestään asiakkaidemme tyytyväisyyttä tekemiseemme ja samalla vauhdittavat kovaa kasvuamme.

Ensimmäinen asia on asiakaslähtöisyys, mikä on nyt mukana kaikessa tekemisessämme – siis ihan kaikessa. Kuuntelemme asiakkaitamme ja olemme asiakkaidemme mukana viemässä videoneuvottelua eteenpäin ja ihan missä päin maailmaa he ikinä toimivatkaan.

Toinen asia on kivenkova sitoutuneisuus. Olemme koko henkilöstö sitoutuneet tekemään kovasti töitä sen eteen, että olemme asiakkaille oikeasti paras kumppani. Kumppani, joka tarjoaa työvälineitä asiakkaan omaa bisneksen käyttöön ja samalla vapauttaa resursseja asiakkaalta muuhun toimintaan.

Kolmas tärkeä asia on lisäarvon antaminen asiakkaalle. Praecomin myyjän ylivoimaisesti tärkein tehtävänä on antaa asiakkaalle todellista lisäarvoa toimimalla videoviestinnän erikoisalan asiantuntijana ja kehittämällä ratkaisuja yhdessä asiakkaan kanssa. Ratkaisujen tulee olla sellaisia, että ne ovat asiakkaan todellisten tarpeiden mukaisia ja tuovat kaikki tavoitellut säästöt ja hyödyt.

Neljäs asia on se, että teemme itse kaiken paremmin, fiksummin ja tehokkaammin. Tämä varmistaa asiakkaille sen, että olemme jatkuvasti kehittyvä yritys, joka pystyy vastaamaan alan jatkuvasti koveneviin haasteisiin sekä asiakkaiden yhä laajempiin ja syvemmälle organisaatiossa yltäviin vaatimuksiin.

Viides asia on se, että haluamme koko sydämestämme olla videoneuvottelualan ehdoton ykkösvaihtoehto asiakkaille Suomessa. Tämä asia kiteyttää kaiken meidän tekemisemme, kaikki tavoitteemme ja ehdottomasti on se isoin asia, mihin me täällä nyt joka päivä tähtäämme.”