Onko hei hyi?

Naapurin nuori mies tulee minua vastaan kotitiellämme kävellen. Jo kaukaa tunnistan hänet kehosta, johon ei kuulu päätä – vain keskiruumis, jalat ja kädentyngät. Tai oikeastaan ne puuttuvat osat ovat kyllä olemassa, mutta tästä perspektiivistä katsottuna piilossa. Pää on retkahtanut rinnan päälle tihrustamaan kännyn näyttöä ja peukalot naputtavat vilkkaasti viestiä Faceen, Snapchatiin, Instaan tai minne lie. Kaveri sujahtaa ohitseni päätään nostamatta. Vaikka koiranikin nuuhkaisivat häntä! Hohhoijaa, se siitä tervehtimisestä ja hyvistä tavoista. Bussiin noustessaankaan ei päätään nostanut.

Bussia käytän aika harvoin, sillä niissäkin pahoitan vain mieleni. Siellä kaiken maailman mies-Lindbergit istuvat omissa oloissaan ilman minkäänlaisia kohteliaisuussääntöjä. Kunhan oma möhömaha mahtuu levittäytymään puolelletoista penkille mukavasti. Muusta viis. Jalkojenkin pitää olla anatomisista syistä niin levällään, kuin mukana kulkisi kakkosnelonen ja pari karvaista greippiä.

Eilen illalla tulin kuitenkin kotiin ihan bussilla. Syynkin arvaatte. Olin vähän viineissäni. Nousin bussiin mukavan illallisen jälkeen ja istahdin hiukan ajatuksissani nuoren pojan viereen, joka tietysti tutkiskeli omaa puhelintaan. Aivan refleksinomaisesti täti-minä siinä sitten sanomaan pojalle, että ”Hei!”. Pojan pää kääntyi salamannopeasti puoleeni ja silmät ymmyrkäisenä, suorastaan pelokkaana hän kysyi: ”Tunnetaanks’ me?”. Minä vastasin vähän hölmistyneenä, että ”E-emme kai…”. ”No huh”, sanoi poika ja kääntyi ilmeisen huojentuneena poispäin jatkaen puhelimensa näpertelyä.

Tähänkö on tultu? Muut kuin pakolliset tervehtimiset eivät ole enää tarpeellisia. Känny ja sitä evoluutiossa seuraavat härpäkkeet vievät voiton ja toimivat verukkeena olla kohtaamatta muita. Opettakaa nyt hyvät vanhemmat lapsillenne tapoja ja ihmisen läheisyyttä! Eiväthän nuo epäsosiaalistuneet kaverit pärjää elämässä, eikä töissä, vaikka kuinka etätöitäkin tehtäisiinkin. Virtuaalikokouksissa – vaikka ne siellä ruudulla leukojaan louskuttavat – on mukana yhtä lailla ihmisiä, joka edellyttävät hyviä tapoja ja vuorovaikutustaitoja. Globaali liiketoimintamme edellyttää small talkia, erilaisten ihmisten ja eri kulttuurien kohtaamista. Parhaat kaupat tehdään edelleenkin kasvotusten. Emmehän halua maailmaa, jossa kavahdamme toinen toistamme.