Saan tehdä virallisesti ja luvan kanssa etätöitä kotona. Olen siis niin sanottu lusmuilija. Katsokaas, kun kotona työtä tekevät oikeastaan vain lintsaavat töistä. He nukkuvat pitkään, haaveilevat kahvikuppi kädessä ikkunasta ulos tuijottaen, ja jos jotain tekevät, he hoitelevat vain omia asioitaan verkossa. Naiset varailevat papa-koeaikoja ja miehet surffaavat autotalli.comissa. Työn tuloksetkin ovat varmaan vähän niin ja näin – tai ihan suoraan sanottuna: juosten kustu, sillä kukkienkastelu lienee saaneen enemmän huomiota kuin ne oikeat työt. Juuri meistä etätyöläisistä kannattaisi firman aloittaa saneeraaminen. Sanovat.

Sen sijaan firmalle äärettömän arvokkaaksi itsensä kokeva kollegani pelmahtaa työpaikalle tunnin myöhässä. Piti nääs järjestellä asioita, että huoltomies voisi tulla päivällä käymään ja kehällä oli sattunut jotain. Loppumatka olikin mennyt liikenteessä muille kansainvälisin sormimerkein haistatellen, kun kollegalla itsellään oli k-i-i-r-e. Ulko-ovelta hän ryntää suoraa kahviautomaatille ja sitten selittämään koko osastolle, kuinka hänen aamunsa meni. Näin onnettomasti! Sitten kun työystävien aikaa on somasti varastettu, huomaa kollega, että työt ryssivät ja olisi paras ruveta ryhtymään. Mutta eihän tässä mielen kiihkossa voi mihinkään keskittyä. Jos maksaisi ensin pari verkkopankkilaskua, että mieli rauhoittuisi…

Etätyöstä tai ”muualla kuin perinteisellä työpaikalla suoritetusta työstä” on tehty paljon tutkimuksia, joiden sekä työntekijälle että työnantajalle koituvia hyviä tuloksia minun ei tarvitse tässä edes luetella. Olen kokenut ne oman hyvinvointini mittareilla ja työnantajani puolestaan laadukkaan ja aikataulussa pysyvän työni kautta. Me olemme työnantajani kanssa sopineet pelisäännöistä. Tiedän vastuuni ja velvollisuuteni. Työnantajani huolehtii minusta, vaikka ei joka työpäivä nähdäkään. Etäisyys on jollain tavalla muuttunut läheisyydeksi, koska luottamus toisiamme kohtaan on lisääntynyt ja kanssakäyminen helpottunut.

Että nukuinko siis minä lusmuilija aamukymmeneen? Aikuisten oikeesti minun aamuni alkoi yhtälailla kellonsoittoon ani varhain ja join yhdistetyn aamiais- ja työpaikka-aamukahvini 7.15. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Siis säästin aikaa! Aloitin työt tasan kello kahdeksan. Hyvin levänneenä, rauhallisena ja sopivan tarmokkaana. Ei kerennyt nousta verenpaine, eikä liioin ohimon verisuonet pullistuneet näissä aamutoimissa ja ”matkalla töihin”. Ei ollut kerta kaikkiaan kiire. Levollisuus lisää keskittymiskykyä ja parantunut keskittymiskyky tehostaa toimintaa. Saan aikaiseksi enemmän, lyhyemmässä ajassa ja työn laadussakin ylitän tavoitteeni. Minulla yksinkertaisesti säkenöi paremmin ja ongelmanratkaisukykyni yllättää joskus jopa itseni. Hurjan hieno tunne siitä, että kontrolloin työtäni, tekemisiäni ja ajankäyttöäni. Wau!