Minä en niele steitmenttiä

Parasta ottaa sanakirja esille työpaikkakeskusteluissa. Ei näissä globaaleissa yrityksissä muuten pärjää. Keskusteluissa vilisee "keissien eskalointeja", "prosesseja" ja "differoitumisia, mitä on huuli pyöreänä kuunneltava. 

Ikävintä runsaassa englanninkielisten sanojen käytössä on se, että ihmiset eivät enää muka huomaa puhuvansa sekaisin englantia ja suomea. Kun vastaavista suomenkielisistä sanoista antaa "fiidbäckiä", pidetään sinua niuhona. Itseään nämä mongertajat pitävät uraa uurtavina älykköinä, jotka ratsastavat jo huomisen kielen aallonharjalla.

Kieli kehittyy lainasanoilla

"Kieli kehittyy, eksä ymmärrä?" Kuka tässä ei nyt ymmärrä... Onko lainasanojen käyttö suomenkielisten käännösten sijaan kielen kehittymistä? Mieleeni pyrkii ajatus, että englanninkielisten sanojen ihannointi ja jatkuva käyttö onkin vain laiskuutta, osaamattomuutta ja kiireen aikaan saamaa välinpitämättömyyttä. Tätä sitten puolustellaan kielen kehityksellä.

"Mutta steitmentti on mulle niin paljon suurempi sana kuin kannanotto", sanoo eräs. Niin sinulle. Sanat ovat tasa-arvoisia, mutta mielikuvamme niistä tekevät ne eriarvoisiksi. Me käytämme sanoja rooliemme, arvojemme, tarpeidemme – ja laiskuutemme¬ – mukaisesti. On todennäköistä, että kuulija käsittää sanasi toisin. Viestisi muuttuu kuulijan tulkitessa sitä omalla tavallaan. Sitäkö haluat?

Samalla aaltopituudella kuulijan kanssa

Yhteen hitsautuneella työporukalla voi olla hyvinkin yhtenäinen, toimiva kieli ja sanavarasto. Heti, kun keskusteluun liittyy ulkopuolinen, tippuu tämä todennäköisesti kuin eno veneestä. Kannattaa varmistaa, että kuulijat ovat samalla aallonpituudella sanojesi kanssa. Siis varovaisuutta, kun käytät lainasanoja ja työpaikkaslangia vieraiden ollessa läsnä. Annetaan vuorovaikutteisen dialogin rulettaa (hups!).

Comment